Aamuisin kömpiessäni ulos teltastani sain usein kahviseuraa uteliaista hevosista. Päivisin nautimme yhdessä lepohetkistä sääskitulen ympärillä (savuinen nuotio, joka piti itikat loitommalla). Kun nuotio hiipui kävi joku hevosista ystävällisesti tökkäisemässä minua turvallaan pyytäen lisäämään puita! Iltaisin ihailin aurinkoa, joka ei laskenutkaan, ja syksymmällä kylvin revontulten loimussa.
Kaksi saaressa vietettyä kesää ja syksyä sielua sivelevien hevosten parissa on ollut yksi elämäni taianomaisimmista ja ikimuistoisimmista kokemuksista, joka säilyy sydämessäni ikuisesti. Ajastani saarella on myös kirjoitettu mediassa.
Ensimmäisenä iltana hevossaaressa istuin rannassa hevosten laiduntaessa ympärilläni. Yhtäkkiä tunsin hellän tuuppauksen olkapäässäni, taakseni oli hiirenhiljaa ilmestynyt komea suomenhevonen, harja lämpimässä kesäillassa hulmuten ja silmät uteliaasti loisten. Tämä hevonen oli Laki, josta sittemmin tulikin erityisen tärkeä ystävä.
Haaveilin kuvasta, jossa hevosten heijastukset peilautuisivat joesta. Hevoset lukivat ajatukseni, sillä kävellessäni rantaan lauma torkkui hiekkasärkällä ja uteliaimmat erkanivat lauman lämmöstä poseeraamaan minulle rantaviivalle.
Yöttömän yön aurinko hohkaa punansa suomenhevosruuna Lakiin. Pää nuokahdellen, turpa vasten lämmintä hiekkaa, syvä huokaus saatteli Lakin unten maille korva vasten pohjoisen illan kultaamaa hiekkaa.
Juoksin paljain jaloin pyjama päälläni joenrantaan, missä näin hevosten olevan juuri päivittäisellä matkallaan toisesta saaresta saareen, jossa olin. Tunnen vieläkin pehmeän kosteankylmänhiekan varpaideni välissä.
Matkalla saaresta toiseen lauman kaksi viisasta johtohahmoa jäivät odottamaan muuta laumaa. Sälli ja Fiksu ansaitsivat muiden kunnioituksen johdonmukaisella ja reilulla käytöksellään ja muut seurasivat niitä mielellään.
Fiksu kävi kylässä telttani luona. Muistan vieläkin sen töminän hevosten paljaista kavioista vasten hiekkaa niiden kävellessä telttani ohitse.
Laki Kuunkajossa. Opin yhdeksän hevosen nimet päivässä ja pian tunnistin jopa jokaisen siluetin.
Illan hämärtyessä hevoset suuntasivat kulkunsa hiekkasärkän kautta kahlaten ja lopulta uiden viereiseen saareen.
Hevosten liikkumisessa saaressa oli jotain esiaikaista taikaa. Useimmiten ne liikkuivat niin hiljaa, että joskus hätkähdin tuntiessani yhtäkkiä olkaani vasten ystävällisen turvan tuuppauksen. Vedessä kahlatessa hevosten oli yrityksistä huolimatta mahdoton olla äänettömiä molskahdusten seuratessa joka askelta.
Yllätin veneilyn päätteeksi hevoset ylittämässä jokea kuulaassa syysillassa. Lauman 21-vuotias viisas Sälli piti perää vahtien, että ylitys sujuu turvallisesti.
Koirani Rebel ja Kaaos olivat mukana saarella ja nautimme upeista hetkistä luonnon helmassa.
Sumu tulikin tavallista myöhemmin. Tajutessaan, mitä voisi päästä todistamaan, Minna Kulmala nappasi kameran käteensä ja ryntäsi ulos teltasta. Odottakaa, hetki vielä! Juostessa kylmä nipisteli paljaita varpaita ja ohut pyjama tuskin suojasi kosteudelta, mutta mitä siitä. Hevoset kiersivät ympyrää rannassa ja puntaroivat tapansa mukaan, kuka uskaltaisi ensimmäisenä veteen. Lopulta ensimmäinen lähti ylitykseen ja muu lauma seurasi perässä. JATKA LUKEMISTA..
Valokuvaaja Minna Kulmala vietti ikimuistoisia hetkiä Rovaniemen Ounasjoella vuosina 2014 ja 2015. Hän asui saaressa yhteensä kuusi kuukautta jurttamaisessa teltassa seuranaan yhdeksän hevosta. Minna pääsi seuraamaan saaressa vapaana eläneiden aroeläinten luonnonmukaista vuorokausirytmiä ja laumakäyttäytymistä kesähelteistä elokuun yöpakkasiin ja syys–lokakuun ensilumiin. JATKA LUKEMISTA..